ProZ.com translation contests »
11th ProZ.com translation contest: "Contemporary society" » English to Finnish » Entry by Terhi Nurminen


Source text in English

Translation by Terhi Nurminen (#13085)

We're accustomed to glamour in London SE26: Kelly Brook and Jason Statham used to live above the dentist. But when Anouska Hempel's heels hit the cracked cement of the parking space outside my flat, it's hard not to think of those Picture Post photographs of royalty visiting bombed-out families during the second world war. Her mission in my modest tract of suburbia is, however, about more than offering sympathy. Hempel—the woman who invented the boutique hotel before it bore any such proprietary name—has come to give me information for which, judging by the spreads in interiors magazines and anxious postings on online DIY forums, half the property-owners in the Western world seem desperate: how to give an ordinary home the look and the vibe of a five-star, £750-a-night hotel suite. To Hem­pelise, in this case, a modest conversion flat formed from the middle slice of a three-storey Victorian semi.

"You could do it," she says, casting an eye around my kitchen. "Anyone could do it. Absolutely no reason why not. But there has to be continuity between the rooms. A single idea must be followed through." She looks out wistfully over the fire escape. "And you'd have to buy the house next door, of course." That's a joke. I think.

...

It's worth pausing, though, to consider the oddness of this impulse. The hotel room is an amnesiac space. We would be troubled if it bore any sign of a previous occupant, particularly as many of us go to hotels in order to do things we would not do at home. We expect a hotel room to be cleaned as thoroughly as if a corpse had just been hauled from the bed. (In some cases, this will actually have happened.) The domestic interior embodies the opposite idea: it is a repository of memories. The story of its inhabitants ought to be there in the photos on the mantelpiece, the pictures on the wall, the books on the shelves. If hotel rooms were people, they would be smiling lobotomy patients or plausible psychopaths.
Me olemme tottuneet glamouriin Lontoon SE26-postinumeroalueella: Kelly Brook ja Jason Statham asuivat ennen hammaslääkärin yläkerrassa. Mutta kun Anoushka Hempelin korot kopisevat asuntoni edessä olevan pysäköintialueen halkeilleeseen asfalttiin, on vaikea olla ajattelematta sota-ajan aikakauslehtien valokuvia kuninkaallisista vierailemassa pommitusten uhriksi joutuneiden perheiden luona. Hän on kuitenkin minun vaatimattomassa esikaupungissani tekemässä enemmän kuin tarjoamassa myötätuntoa. Hempel – nainen, joka keksi boutique-hotellin ennen kuin siihen viittaavasta sanasta tuli käsite itsessään – on tullut tarjoamaan minulla tietoa, jota puolet länsimaailman kodinomistajista yrittää epätoivoisesti etsiä ainakin, jos sisustuslehtien keskiaukeamia ja internetin remonttifoorumien huolestuneita viestejä on uskominen: miten saada tavallinen koti näyttämään ja tuntumaan 1000 euroa yöltä veloittavan viiden tähden hotellin sviitiltä. Miten, tässä tapauksessa, "hempelöidä" vaatimaton, kolmikerroksisen viktoriaanisen paritalon toisen kerroksen huoneista muunnettu asunto.

"Sinä voisit tehdä sen," hän sanoo luoden silmäyksen keittiööni. "Kuka tahansa voisi tehdä. Ei ole mitään syytä, miksi ei. Mutta huoneiden välillä täytyy olla jatkuvuus. Täytyy noudattaa johdonmukaisesti tiettyä ideaa." Hän katsoo mietteliäänä paloportaita. "Sinun täytyisi tietysti ostaa naapuritalo." Se oli vitsi. Luulisin.

...

On tosin syytä pysähtyä pohtimaan tämän mielijohteen outoutta. Hotellihuone on muistinsa menettänyt tila. Meitä vaivaisi, jos huoneesta löytyisi jotakin sen edelliseen asukkaaseen viittaavaa varsinkin, kun monet meistä yöpyvät hotelleissa voidakseen tehdä asioita, joita emme tavallisesti tekisi kotona. Odotamme, että hotellihuone on siivottu yhtä perusteellisesti, kuin jos sängystä olisi juuri poistettu ruumis. (Joissakin tapauksissa niin on itse asiassa käynytkin.) Kodin sisustukseen liittyy juuri päinvastainen ajatus: se on muistojen säilytyspaikka. Sen asukkaiden tarinan kuuluisi olla läsnä valokuvina takanreunalla, tauluina seinillä, kirjoina hyllyillä. Jos hotellihuoneet olisivat ihmisiä, ne olisivat hymyileviä lobotomiapotilaita tai uskottavia psykopaatteja.


Discuss this entry